Viime aikoina työnohjauksissa on puhuttu asiakkaiden kanssa paljon siitä, miten sairastelukierteet ovat kuormittaneet työtä ja sitä myöten arkea kokonaisvaltaisesti. Monissa perheissä on tänä keväänä sairastettu aiempaa enemmän. Lapsen sairastuminen on tietysti ensisijaisesti kurjaa lapsen kannalta ja vanhemman tehtävä on hoivata sairasta lasta. Kuitenkin etenkin monilla yrittäjillä ja asiantuntijatyötä tekevillä on tilanteita, joissa töitä on vain pakko tehdä – ainakin sen verran että järjestelee asioita, siirtelee tapaamisia ym. niin, että pystyy pitämään vapaata. Kukaan ei ole paikkaamassa.
Tällaisissa tilanteissa syntyy helposti riittämättömyyden tunteita: ei pysty olemaan oikein läsnä töissä eikä kotonakaan. Kokosin tähän postaukseen kahdeksan vinkkiä siihen, miten työskentelyä voi sujuvoittaa ja voimavaroja vahvistaa. Hyvät oman työn johtamisen taidot auttavat myös poikkeuspäivinä, siksi niitä kannattaa harjoitella. Nämä vinkit on tarkoitettu päiviin, jolloin lapsi ei tarvitse sairauden vuoksi jatkuvaa hoivaa.
1. Määrittele “bare minimum” ja tee se
Aloita päiväsi määrittelemällä, mikä on ehdottomasti saatava tehdyksi tänään. Mikä on tärkeää ja kiireellistä? Apuna priorisointiin voit käyttää esimerkiksi Eisenhowerin matriisia. Kun saat välttämättömät asiat tehtyä – ole tyytyväinen, olet tehnyt sen, mitä on pitänytkin. Jos joku päivä on mahdollisuus tehdä jotain enemmän, on se vain iloista bonusta. Poikkeuspäivinä muista kuitenkin, että bare minimum on tarpeeksi.
2. Suunnittele ja aikatauluta päivä ensin itsellesi
Sairaus- ja oireettomia päiviä leimaavat työnteon näkökulmasta usein jäsentymättömyys ja pirstaleisuus. “Teen vähän joka välissä” saa ainakin itselleni sen tunteen, ettei mikään asia edisty, mutten ole myöskään lapsille läsnä. Selkeät slotit eli aikavaraukset helpottavat päivän jäsentämistä ja työskentelykin tehostuu. Mitä pienemmät lapset, sitä lyhyemmät työskentelyslotit ovat realistisia. Ole ennemmin aikarealisti kuin aikaoptimisti.
3. Tee aika näkyväksi lapselle
Mitä pienempi lapsi, sitä abstraktimpi asia aika hänelle on. “Kohta, vähän aikaa, myöhemmin, pieni hetki” eivät ole mitään konkreettista vaan tuntuvat pienten varpaiden heiluttelijasta piiiiiitkältä ajalta. Lapsi turhautuu odottamiseen, aikuinen turhautuu keskeytyksiin ja aikaa kuluu moninkertaisesti siihen verrattuna, että asian saisi tehdä kerralla keskeytyksettä.
Eräs asiakkaani oli tehnyt lastensa kanssa seinäkellon alle paperisen kellon, johon oli merkattu tunneittain sekä lasten päivän ohjelma että äidin työskentelyajat. Lapset osaavat viisareista katsoa, paljonko aikaa omissa touhuissa on jäljellä, ja milloin on yhteisen ajan vuoro. Apuna voi käyttää myös esimerkiksi ajastinta, jossa on visuaalinen jäljellä olevan ajan näyttö.
4. Tankatkaa ensin läsnäoloa ja huomiota
Vaikka oma tehokkain työskentelyaika olisi heti aamuisin, kannattaa ennen työhön tarttumista tietoisesti pysähtyä läsnäoloon lasten kanssa. Ainakin omien lasten (3- ja 9-vuotiaat) kohdalla huomiontankkaus auttaa siinä, että esimerkiksi itsenäiseen leikkiin on lasten helpompi uppoutua sen jälkeen. Kun huomiota on saanut, sitä ei tarvitse olla niin nopeasti hakemassa lisää.
5. Rakenna puuhaa valmiiksi
Tee edellisiltana (jos mahdollista) valmiiksi junaradan alku tai nukkeleikin aloitus, järjestele legot houkuttavasti, tai asettele autot leikkimatolle odottamaan leikkijää. Iidan matkassa -blogin Iidalta olen poiminut loistavia ideoita siihen, miten lasta voi kannustaa itsenäiseen leikkiin “virittämällä leikin valmiiksi”.
Itse suosin myös sitä, että kaikki lelut eivät ole “koko ajan saatavilla”, vaan kaapista voi nostaa jotain “spesiaalia” erityispäiviä varten. Olen myös huomannut, että valtava vaihtoehtojen määrä ainakin meillä aiheuttaa vain sen, että kaikki levitetään, mutta millään ei oikein jakseta leikkiä keskittyneesti. Myös yksittäiset väritys- ja tehtäväkirjat jotka otetaan esille “vain erikoistilanteissa”, voivat tehdä lapselle vanhemman työajasta spesiaalia ja innostavaa aikaa omien puuhien parissa.
6. Entä se ruutuaika?
Tiedän, että tämä aihe herättää monenlaisia tunteita ja ajatuksia. Monet meistä kokevat huonoa omaatuntoa ja syyllisyyttä siitä, että lapset viettävät paljon aikaa ruudun äärellä. Oma taktiikkani on seuraava: ensin pyritään käymään läpi muut leikki- ja puuhavaihtoehdot. Sitten on vuorossa telkkari- tai kännykkäaika. Jos on aamusta jotain todella akuuttia tehtävää tai lapsen vointi on kurja, saattaa aamu alkaa ruudun ääressä. Sairauspäivinä ruudun äärellä voi kulua normaalia pidempiä aikoja, mutta normaalitilanteessa tuota aikaa voi “ottaa takaisin” vaikka ruuduttomien päivien muodossa. Joskus on ookoo mennä auki ei-sieltä-missä-aita-on-matalin vaan sieltä, mistä portti on auki.
Työskentelen myös Mannerheimin Lastensuojeluliiton mediakasvatuskouluttajana, ja usein vanhempainilloissa minulta on kysytty, mikä on sopiva määrä ruutuaikaa minkäkin ikäiselle lapselle. Tämä on kuitenkin todella yksilöllistä ja yleispäteviä aikamääreitä ei voi antaa. Tärkeämpää kuin minuutteja on seurata lapsen kokonaishyvinvointia: täyttyykö lapsen uni- ja lepoaika, tuleeko muuta touhua päivän aikana (ja normalitilanteessa liikuntaa), onko lapsi hyväntuulinen ja onko hänen helppo myös irroittautua laitteiden äärestä. Tärkeää on kiinnittää huomiota siihen, että lapsen kuluttama mediasisältö on turvallista ja lapsen ikätasolle sopivaa. Tulee myös muistaa, että digitaalinen media tuo mukanaan paljon hyvää ja lapset oppivat sen myötävaikutuksena monia hyviä taitoja.
7. Kiinnitä huomiota palautumiseen
Silloin, kun meillä on paljon stressiä ja kuormitusta, on erityisen tärkeää kiinnittää huomiota palautumiseen. Pyri lisäämään päivään itsellesi pieniä, hyviä tekeviä asioita. Panosta uneen (toisinaan helpommin sanottu kuin tehty!), ja tee asioita, joista tiedät sinulle tulevan hyvää mieltä ja iloa.
Tee tietoinen paluu normaaliin. Toisinaan hermostomme jää stressaavan ajanjakson jälkeen ylivirittyneeseen tilaan, ja käymme ylikierroksilla, vaikka tilanne olisikin jo tasoittunut. Kuuntele kehoasi ja sen tuntemuksia, ja hae tasausta hermostollesi esimerkiksi luonnosta tai tietoisen läsnäolon harjoitteista.
8. Hyväksy tilanne ja muista “bare minimum”
Vaikka suunnittelisit, tekisit aikataulut lapselle näkyväksi, rakentaisit valmiiksi Euroopan korkeimman Lego-tornin ja pahvilaatikoista sukellusveneen, asiat voivat silti mennä päin mäkeä. Keskeytykset ovat todennäköisiä ja riittämättömyyden tunnetta ei pääse pakoon. Minua auttaa näissä tilanteissa se, että otan niistä nousevat tunteet – myös sen riittämättömyyden – vastaan, annan niiden olla ja myös mennä. Hyväksyn, että tällaiset tilanteet ovat kaukana ideaalista, mutta toisenlaisiakin aikoja tulee vielä. Juuri nyt riittää bare minimum.
Toivottavasti näistä vinkeistä oli sinulle apua!
Jos kaipaat apua arjen ja työn yhdistämiseen niin poikkeus- kuin normaalitilanteissa, varaa maksuton työnohjaustarpeen kartoitus. Työnohjauksesta saat apua akuutteihin tilanteisiin ja työn haltuunottoon, mutta myös pidemmällä tähtäimellä omannäköisen unelmien työarjen rakentamiseen.
Halauksin ja lempeyttä kevääseen toivottaen,
Anne
